Uuden ajan uravalmiuksia: oman osaamisen todistamisen taito

Ennen oli helppoa. Kaikki tiesivät, minkälaisia kyvykkyyksiä oli lupa odottaa vaikkapa ekonomin tai DI:n tutkinnon suorittaneilta. Firmoihin mentiin kasvamaan tsupparista toimariksi. Osaaminen karttui pikkuhiljaa; työn ohessa ja työnantajan armollisesti suomien koulutusten turvin.

Tuo maailma on kadonnut. Organisaatiot ovat matalia ja itseohjautuvia, työ pirstaleista ja osaaminenkin vanhenee kvartaaleittain. Kehtaan väittää, että nykyään on kuitenkin paremmin. Vaikka osaamisen ylläpito on ajoittain hengästyttävää hommaa, emme ole vanhojen rooliemme ja osaamisolettamuksien vankeja. Saamme määritellä osaamisemme ja ura-askeleemme vapaammin kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on toki tuonut mukanaan uusia yksilön kyvykkyysedellytyksiä, kuten oman osaamisen hahmottamisen ja todistamisen taidot.

Palvelusvuosien laskemisesta verkostotyön maailmaan

Yhä useampaan duuniin hypätään valmiina, täydessä suoritusvauhdissa. Uudessa toimintaympäristössämme tuntuu ehkä hieman huvittavalta, että joissain organisaatioissa yhä palkitaan palvelusvuosien mukaan. Kiitoksen – kultakellon, mitalin tai muun pränikän – saa hyvistä istumalihaksista.

Palvelusaika on kuitenkin usein ollut ainoa tapa todistaa omaa osaamista ja kehitystä. Organisaatioissa osaamisen kehittymistä on kontrolloitu strukturoidusti, ja hierarkkinen eteneminen on ollut ainoa tapa ilmaista sitä. Palvelusvuosista palkitseminen on voinut myös olla ainoa tapa saada meriittiä ja palkankorotus myös niissä positioissa, joissa ei ole mahdollista edetä hierarkiassa.

Pitkäaikainen sitoutuminen organisaatioon on aikoinaan myös varmistanut talossa hankitun osaamisen pysymisen siellä. Osaamisen jakaminen ja sitä kautta kasvattaminen oman organisaation ulkopuolella on kuitenkin ehdoton edellytys kehittymiselle verkostotyöhön perustuvassa maailmassamme.

Tiedä oma osaamisesi ja kehittymisesi

Enää ei oikein voi edes kuvitella, että työnantaja pystyisi antamaan kaiken sen opin, jota sen työntekijät tarvitsevat. Ei ole enää kovin harvinaista, että työntekijät esimerkiksi kouluttavat toisiaan. Itseohjautuvissa, autonomiaa suosivissa kulttuureissa se onkin tehty helpoksi.

Yksilöllä on vastuu kertoa huomaamistaan osaamistarpeista, ja yhä useammin myös mandaatti itse toteuttaa ne.

Tulevaisuuden työ on jatkuvaa parantamista ja pyörän keksimistä uudelleen. Sama pätee omaan osaamiseen ja kehittymiseen – se ei lopu koskaan. Kiireessä ja kompleksissa toimintaympäristössä voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa hahmottaa omaa osaamista ja sen kehittymistä. Voi olla vaikea edes löytää pysähtymisen hetkeä niiden reflektoinnille.

Tämän päivän uravalmiuksiin kuuluukin kehittää keinoja huomata, milloin saa jotakin valmiiksi, ja arvioida, mistä kohtaa muskelit ovat kulloinkin kasvaneet.

Töissä ei välttämättä ole valmiita mittareita sille, milloin on saavuttanut tavoitteensa; todennäköisesti saat jollain tasolla määritellä itse tavoitteesi ja mittarisi. Muista myös varmistaa, että sinulla on työkavereidesi kanssa jaettu käsitys siitä, milloin olette saavuttaneet teille asetetut tavoitteet.

Erityisen tärkeää on kyetä tunnistaa oma osaaminen tiimityössä niin, ettei oma panos katoa kollektiiviseen hyvään. Kollektiivinenkin meriitti on kuitenkin myös omaa meriittiä. Pirstaleisessa ja pätkittäisessä työssä tulee myös osata kiinnittää oma panos laajempiin kokonaisuuksiin – tällöin ymmärtää, mihin oma osaaminen soveltuu ja mitä sillä saa aikaan.

Vahva ammatillinen profiili ja digijalanjälki ovat todiste osaamisestasi

Osaamisen kehittämisen vastuun siirtymisen myötä myös valta ja velvollisuus sen todistamisesta ovat siirtyneet työnantajalta yksilölle. Työnantajat ovat toki yhä velvollisia antamaan työtodistuksia. Usein ne ovat kuitenkin vain kalpea aavistus todellisuudesta, ja kertovat parhaimmillaankin vain siinä nimenomaisessa organisaatioissa tehdystä työstä. Varsinainen osaaminen jää helposti virallisten tehtävälistauksien varjoon. Kaikki se osaaminen, jota hankkii esimerkiksi verkosto- tai vapaaehtoistyössä, ei edes päädy työnantajan myöntämiin todistuksiin.

Vahva ammatillinen profiili ja etenkin digijalanjälki ovat todistusaineistoasi osaamiskisassa. Pääset myös näyttämään kykyjäsi ja kiinnostuksen kohteitasi monipuolisesti verkostoissa.

Kykysi ja saavutuksesi eivät ole sidottuja pelkästään edellisten työnantajien käsityksiin, tai ylimalkaisten toimenkuvien säädeltyihin mahdollisuuksiin.

Sinua arvostellaan – ja arvostetaan

Tee oman osaamisesi ja työsi arvioinnista rutiini. Hanki peilauspintoja avuksi osaamisesi arviointiin, ja jos et muualta saa palautetta, anna edes itse arvo osaamisellesi ja saavutuksillesi. Tuo myös rohkeasti osaamisesi esille. Työ puhuu puolestasi, kun annat sen näkyä laajasti.

Toisen osaajan arvio oman käden jäljestä on se, millä on suurin painoarvo. Tämän sosiaalisen koodin tietävät myös mm. rekrytoijat.

Sama pätee myös muissa konteksteissa – onhan suosituksia pyydetty ja annettu jo maailman sivu. Erilaiset verkottumis- ja työskentelyalustat ovat auttaneet tekemään siitä sekä julkista että läpinäkyvää. Suosittelijamme auttavat myös konkretisoimaan verkostojamme varsinaisen osaamisen arvioinnin lisäksi.

Työmme on siis siirtynyt organisaatioiden seinien sisältä julkisille areenoille arvosteltavaksi mutta myös arvostettavaksi.

Toisten asiantuntijoiden julkiset referenssit antavat meille omanlaisensa laatutakuun. Etsi siis ne areenat ja verkostot, jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Missä haluat työsi näkyvän, keiden haluat huomaavan sen ja keiden toivot arvioivan sitä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin mm. Suomen Ekonomien blogissa.

What’s your minimum viable career move?

Career planning in the days of yore was, well, planning, which in itself doesn’t yet take you anywhere. You can’t reflect on what works for you if you don’t have anything to reflect upon. That’s why experimenting with your career ideas and aspirations is important. Try a new role, learn a new skill, change even jobs if you have to. You don’t always need a far-thought plan or the perfect moment to take you in the direction towards your career goals.

Rigid plans tie your hands and the perfect moment never comes.

How then do you define a career move? Does a career move always mean a change of jobs, or a promotion of some sort? Not necessarily. Luckily for us all living in a systemic world, even a small change can make a big enough impact. What you need is some idea of what you want to do, and then finding a way to introduce it to your life. You might already be on your way to reaching your next career goal, or only be at that vague gut feeling stage where you just need ‘something’. Whatever your situation, even a small nudge in the right way can have the desired effect. Make your minimum viable career move.

What will it take for you to make a minimum viable career move? Tweaking your daily schedule to allocate time for something new? Finding a new network? Starting to tweet about a new topic? Opening up your thinking to new thoughts? The latter actually needs a bit more than just minimum effort, but nevertheless, your small move to something new can open huge opportunities.

Whatever your career situation is, it can’t and won’t stay stagnant in this our time of constant change.

Your career moves don’t always have to be big leaps into the unknown, but your career must keep moving. Jump, walk, baby step. Just dare to make a move, any move. Get your stuff out there and see what happens. Then you know how to continue and which way to go.

P.S. This article is my Minimum Viable Career Move. I’ve been contemplating the idea of making a proper practice of lean principles in career coaching for quite a while now. Instead of completing a monstrous unabridged handbook, I experimented with a tweet (with spelling mistake and all). It got retweeted – resonated with another person’s thoughts – so I figured I’m moving in the right direction.

I leapt onto a portfolio career to achieve my career goal; systems can only be changed by affecting them at several touch points, and by opening up vast interfaces for interaction. I combine being employed (Suomen Ekonomit), being an entrepreneur (partner with eg. Pro-Source and Crescendo, member of co-op Essentio) and by working in networks (eg. Agile HR Finland and Career Coaches in Finland).